Rellu Räimyri
Hip hop-kärpänen iski Relluun jo ala-asteella 4.-5. luokan aikoihin. Silloin Häränpaskan, Megapierun ja muiden räkänokka-ganstereiden kanssa. Muutaman välivuoden jälkeen Rellu alkoi jälleen kopittaa materiaalia tällä kertaa kuitenkin hieman vakavammalla asenteella ja elämää enemmän nähneenä. Lungi on lungia slogan kuitenkin näkyy edelleen äijän tekemisessä.
Rellu Räimyri oli ehditty ristiä perheen isäksi muun Handirap perheen toimesta jatkuvien naismenojensa vuoksi. Liekö sattumaa vai kohtaloa niin parin kuukauden kuluttua HR sai tiedon nimityksen pätevän 2007 heinäkuusta eteenpäin myös siviilielämässä. Mitenköhän mahtaa isukin aika riittää musiikki toimintaan jatkossa? Soolomateriaalia on toivottu jo SAK/ARS biisin julkaisusta lähtien. Rellu itse toteaa lisää materiaalia vonkaaville faneille: ”Levy tulee kun aika on kaunis.”
